Tuotekuvausta

Kokeilin hieman tuotekuvausta eilen kotosalla. Väsäsin keittiön pöydälle ”studion” ja aloin räiskimään.

Tuotteen ympärille kyhäsin diffuusiokankaasta ”stripit” korkovaloille ja päävalon virkaa hoiti 100cm läpiammuttava sontikka.

Yllä on kuvattuna kuvauksessa käytetty setup. Tarkemmin ottaen tuo sontikka oli lähes tulkoon suoraan kohteen yläpuolella, eli ammuin sen melko korkealta (lähes katonrajasta, n. 2 m korkeudesta). Toinen eriävyys tuohon setup-kuvaan on se, että taustana oli valkoinen kangas, joka tarkoituksella on valaistu puhki.

Korkovalot (tuotteen sivuilla ja hieman takana) olevat salamat olivat Canon Speedlight 580 EX II ja asetettu toholle 1/8 ja välähdyspää oli zoomattu 24 mm. Päävalon virkaa hoiti Canon Speedlight 430 EX II ja tehoa 1/4 ja välähdyspää oli myös zoomattu 24 mm.

Kamerassa oli valotusaikana 1/200 ja aukkona f5.6, herkkyyden ollessa 100. Polttoväli oli 24 mm.

Tällainen lopputulos tuolla valotuksella sitten tuli. Kuvaan PhotoShopissa hieman kiristetty.

Tölkin valaisu

Tänään kuvasin juomatölkkiä, siten että tölkin pinnalla näkyisivät ”hikikarpalot”. Aikaa ei taaskaan kuvaamiseen ollut juuri yhtään. Kaiken kaikkiaan valon, heijastimien, kameran sekä tuotteen asettelemiseen kului aikaa maksimissaan noin 15 minuuttia.

Kuvassa käytin valona yhtä salamaa (Canon Speedlight 580ex II), jonka ammuin valkoisen sateenvarjon lävitse. Salaman sijoitin tuotteen taakse. Salaman tehona taisi olla 1/8 tai 1/16 ja zoom oli määrätty 24 mm, jotta valolla saataisiin täytettyä koko sateenvarjo. Tuotteen sivuille sijoitin kaksi heijastinta, joilla oli tarkoitus saada tölkin reunoihin valkoiset raidat. Kamerassa asetukset olivat manuaalilla, ja valotusaikana oli 1/60 aukon ollessa 2,8 (ISO 100).

Kuvan setupin voit tarkastaa osoitteesta http://bit.ly/dIP0Wa.

Syvyysterävyydestä

Artikkelissa Terävyysalue käytiin pohjimmiltaan lävitse, mitä terävyysalue (syvyysterävyys) tarkoittaa.

Alla olevassa kuvassa on esitetty miten aukko vaikuttaa syvyysterävyyteen. Kamera on ollut jalustalla ja paikallaan, myöskään polttoväliä ei ole otosten välillä muutettu. Ainoat tekijät, jotka kuvien välillä ovat muuttuneet, ovat aukko sekä valotusaika.

Jokaisessa kuvassa tarkennus on neljännessä Lego-palikassa, eli ensimmäisessä keltaisessa Legossa. Kuvaa klikkaamalla saat isomman kuvan näkyviin.

Tarkennus on tehty neljänteen Lego-palikkaan.

Yksinkertainen valaistus

Seuraavassa on kuvaus, yksinkertaisesta valaisusta, jolla on seuraava kuva on kuvattu.

Valaisu on luotu kynttilöiden sekä periaatteessa yhden salaman avulla. Siksi periaatteessa yhdellä salamalla, että kameran päällä on ollut toinen salama ohjaussalama (master), joka on ohjannut pääsalamaa (slave). Salamoina on ollut Canon Speedlight 580II salamat, joista toinen on asetettu master tilaan ja toinen slave tilaan. Molemmat salamat olivat manuaalitilassa, kuten myös kamera.

Jalustalla oleva slave salaman eteen pystytin 60x60cm softboxin, jotta saisin aikaiseksi pehmeää valoa. Valitsin softboxin sateenvarjojen sijaan, jotta pystyisin rajaamaan paremmin mihin valo lankeaa ja näin pääsisin myös ”hajavalosta” paremmin eroon.

Valotusajan mittasin kynttilöistä, koska halusin niiden tuottamaa valoa myös mukaan kuvaan. Aukon olin valinnut jo heti kättelyssä, koska halusin mahdollisimman lyhyen terävyysalueen. Tästä syystä aukoksi valitsin 2.8. Kamerasta ruuvasin ISO-arvoksi 200. Näillä asetuksilla valotusajaksi muodostui 1/50, jotta saisin riittävästi kynttilöiden valoa mukaan.

Salaman säätämisessä lähdin liikkeelle siitä, että asetin ensin softboxin takana olevan salaman ”puolitehoille” eli tässä tapauksessa 1/32. Tällöin minulla on vielä riittävästi nostaa sekä pudottaa salaman tehoa.

Koska en halunnut master-salaman vaikuttavan juurikaan valmiiseen kuvaan laitoin aluksi sen tehoksi 1/64. Tämä oli kuitenkin liikaa, haluamani lopputuloksen kannalta, joten minun piti pudottaa tehoa.

Näin salamoiden tehoiksi muodostui seuraavat:

  • Slave (jalustalla): 1/32
  • Master (kameran päällä): 1/128

Käytetty kamera kuvauksessa oli Canon EOS 1D Mark II ja objektiivina oli Sigman 50mm f1.4.

Valaisusta löydät kaavion osoitteesta http://bit.ly/f2aoZM.