post

Peruskuvankäsittely

Seuraavassa muutama vinkki kuvankäsittelyyn.

Kuvänkäsittely esimerkki

Kuva on haastattelutilanteessa, jossa haastateltiin Purson toimitusjohtajaa. Yllä oleva kvua suoraan kamerasta ja alla peruskäsittelyn jälkeen.

Monesti minulta on kysytty, että mitä kuvaan kannattaa tai pitää tehdä, ennen kuin voi sanoa kuvan olevan valmis. Kuvaanhan voidaan tehdä vaikka mitä, mutta itse pidän kevyesti käsitellyistä kuvista. Tavoitteena siis on, että kuvaustilanteessa kuva tehdään valmiiksi. Tämän ansiosta koneella vietetty aika saadaan minimoitua.

Seuraavassa on kerrottu niin sanottu peruskuvankäsittely. Peruskuvankäsittelyyn kuuluu:

  • kuvan rajaaminen
  • valkotasapainon säätö
  • raakakuvan (RAW) valotuksen korjaaminen
  • kontrastin lisääminen
  • terävöitys

Tuohon kuvaan on tehty valkotasapainon säätö, hieman korjattu valaistusta, lisätty kontrastia sekä terävöitetty. Kuvaan ei ole tehty muuta kuin nuo peruskuvankäsittelyn asiat.

Kuvaus tilanteessa ammuttiin kuvaan täytevaloa salamalla. Alla kaavio, missä salama sijaitsi suhteessa kuvattaviin.

Huoneen seinät olivat vaaleat. Katto melko matalalla. Ammuin salaman valkoisen varjon lävitse teholla 1/4. Salama oli jalustalla ja nostettu niin ylös kuin vain mahdollista. Valotusaika oli 1/60 ja aukko f4, ISO200 ja 50mm objekti.

Manipuloinniksi luetaan, jos kuvasta poistetaan jotain elementtejä. Esimerkiksi jos kuvasta poistettaisiin kuvattavan suusta tupakka. Kuvaajan tehtävänä on välittää katsojalle niitä tunnelmia ja tilanteita, joihin katsojan ei ole mahdollista osallistua muuten. Näin ollen jokaisen kuvan tulee viestittää jotain tunnelmaa, jotain muutakin kuin lätty kuva.

Kuvaaja on tavallaan katsojan silmät erilaisissa tilanteissa.

post

Kuvausohjelmat

Nykyisissä digikameroissa on useinta eri aiheohjelmia, eli valmiita ohjelmia erilaisiin kuvaustilanteisiin. Auto-valotuksen lisäksi nykyisistä digikameroista yleensä löytyvät myös valotusohjelmat, aukon (A tai Av) ja ajan (S tai Tv) mukaan kuvaukseen sekä täydellinen manuaalinen (M) kuvausohjelma. Näiden valotustoimintojen lisäksi kameroista löytyy eriävä määrä kuvausaiheen mukaisia automaattiohjelmia (kuvasymbolit tai BS) esim. lähikuvaus, maisemakuvaus, yökuvaus sekä muotokuva aiheohjelmat.

Muut tarvittavat säädöt on yleensä piilotettu ns. pokkareissa valikkoviidakkoon eli menuun.

Mikäli haluat antaa automatiikan määrätä miten kuvat valotetaan ja mikä aukko valitaan voit luottaa täysautomaattiseen ”vihreään linjaan”, jolloin sinun ei tarvitse muuta kuin osottaa kamera kohti kohdetta ja laukaista. Vaikka käyttäisitkin ”vihreää linjaa”, niin tarvittava informaatio kameran toiminnasta näkyy kameran takaseinän LCD-ruudussa.

Automatiikasta huolimatta on ainakin kuvan koko ja pakkauksen, tallennuksen ja valkotasapainon arvot hyvä tarkistaa ennen tärkeää kuvausta. Jos säädöt eivät ole kohdallaan, ei voi odottaa kameran tuottavan tarkkoja ja oikean värisiä kuvia. Kuvan koko kannattaa valita sen mukaan, mihin käyttötarkoitukseen haluaa kuviaan käyttää. Mikäli jo kuvaustilanteessa tiedät haluavasi teettää kuvistasi paperivedoksia, niin kannattaa valita kuvan kooksi suurin mahdollinen kuvakoko ja pakkaukseksi mahdollisimman pakkaukseton vaihtoehto. Näin kameran tuottamat tiedostot ovat riittävän hyvälaatuisia paperivedokseen. Yleensä valkotasapaino toimii melko hyvin automaattiasetuksilla, mutta sekavalossa (keinovalo sekä luonnonvalo) automatiikka saattaa pettää.

Kuvaustila ja katsomistila

katselutila

Kamerassa voi valita kuvaustilan sekä katselutilan välillä. Katselutilassa voit tarkastaa otokset.

Digikameroiden käyttölogiikat poikkeavat melkoisesti toisistaan, mutta lähes kaikilla on yhteistä seuraavat kaksi perustilaa.

  • Kuvaustila on merkitty yleensä kamerasymbolilla tai Auto-sanalla. Kuvaustilan valikko käsittää kuvakoon, valotuksen ja valkotasapainon säädöt sekä muut valokuvauksen kannalta olennaiset valinnat. Monilla pokkareilla voidaan tallentaa myös liikkuvaa kuvaa ja ääntä.
  • Katsomistilaan vie ”kehystetty nuolenkärki” -symboli (kuten videoissa tai DVD-soittimessa Play-painike). Kun katsomistila on valittu, kameran näyttöön ilmestyy viimeksi otettu kuva. Useimmissa kameroissa otettua kuvaa voidaan lisäksi suurentaa joko zoomsäätimellä tai muulla suurennuslasi-symbolilla merkityllä näppäimellä. Suurennuksen kohtaa voidaan ohjata yleensä nuolinäppäimillä. Säätimen toinen suunta, mosaiikki-symboli tuo näyttöön kortille tallennetut otokset pikkukuvina. ”Sormenpääkuvista” (thumbnail-kuvat) voidaan nuolinäppäimillä valita kuva, jota halutaan tarkastella suuremmassa koossa.

Oleellista on jo kuvauksen aikana varmistaa, että kuva on terävä suurentamalla kuva vähintään kaksinkertaiseksi. Muista kuitenkin, että kuva voi näyttää pienellä LCD-näytöllä neulanterävältä, mutta vasta tietokoneen näytöltä katsottuna paljastuu totuus. Samalla kun tarkastelet kuvan tarkkuutta LCD-näytöltä voit käyttää valotuksen tarkasteluun histogrammia.

Oikea kuvakoko ja pakkaus

Yleensä kuvaus kannattaa tehdä aina kameran täydellä kuvakoolla, jos vain muistikortissa on riittävästi tilaa. Miksi näin? Yksinkertaisesti siitä syystä, että bittikarttagrafiikka kuvaa voidaan helposti jälkikäteen pienentää laadun kärsimättä, mutta jos kuvaa yritetäänkin suurentaa, niin kuvan laatu kärsii. Keinotekoinen kuvakoon kasvatus eli interpolointi ei voi keksiä puuttuvien yksityiskohtien tilalle uusia yksityiskohtia, tästä syystä bittikarttagrafiikkaa suurennettaessa laatu heikkenee.

Mikäli käyttämäsi muistikortti ei ole kovin iso, niin voit säästää kortin muistitlaa säätmällä kuvakokoa pinemmäksi kuin mitä on kennon maksimi kuvakoko. Esim. jos tiedät tarvitsevasi kuvista vain ns. kymppikuvia (15 x 10 cm), voit valita tarkkuudeksi 1600 x 1200 / 2.0 megapikseliä jo kuvattaessa tai jos taasen haluat A5-kokoisia tulosteita valitse 2048 x 1586 / 3.1 megapikseliä.

Tallennettravan tiedoston kokoon vaikuttaa kuvakoon lisäksi myös se, miten kuva pakataan. Kuvatiedosto voidaan käytännössä pakata (tiivistää) noin kymmenenteen osaan ilman näkyviä vaurioita. Hyvä valinta yleiskuvaukseen onkin kameran usein oletusarvona suosittelema Fine, HQ, Normal, Medium, kaksi tähteä tms. yleensä keksimmäinen vaihtoehto. Mikäli et haluat menettää mitään tärkeää kuvasta pakkauksen takia, valitse paras mahdollinen pakkaus.

JPG vai RAW

Kuvaustilanteessa kannattaa miettiä kuvaako RAW vai JPG kuvatiedostoja.

Useimmat kamerat tallentavat kuvat oletuksena JPEG-muotoon (JPG). JPG-muoto on pakkauksellinen kuvaformaatti, joka automaattisesti pakkaa kuvatiedostoa. JPG-tiedoston huonona puolena on se, että jokaisen tallennuksen yhteydessä kuvatiedostoa pakataan uudestaan. Näin ollen, jos teet originaaliin JPG-tiedostoon muutoksia ja tallentelet sitä uudestaan, niin muokattu kuvatiedosto on enemmän pakattu kuin mitä alkuperäinen oli, ja näin ollen siitä ollaan myös menetetty informaatiota. Tästä huolimatta, yleiskuvaukseen JPG on oiva tallennusmuoto, joka toimii varmasti kaikissa ohjelmissa. JPG:n etuna on myös se, että kuvauksen jälkeen sinun ei tarvitse muuttaa tiedosto formaattia mihinkään, vaan voit liittää ottamiasi kuvia suoraan esim. www-sivuillesi tai Wordilla kirjoittamiisi tekstidokumentteihin.

Kalliinmissa kameroissa, kuten digitaaliset järjestelmäkamerat, voidaan valita myös täysin pakkaamaton tallennusmuoto TIFF tai kennon koko informaation tallentava RAW-muoto. RAW:n etu on laaja jälkeenpäin säädettävyys. RAW-tiedoston kuvaa voidaan korjata valotuksenkin suhteen muutaman aukon verran aina alivalotuksesta ylivalotukseen. Näin ollen mikäli olet kuvannut RAW-muotoon ja huomaat jälkikäsittelyvaiheessa kuvan olevan ylivalottunut niin muunnossa RAW-tiedostosta esim. JPG-tiedostoksi voit hyvin vielä muuttaa alivalottaa kuvaa muutaman aukon verran, jotta lopputulos olisi haluttu. Vaikka RAW-tiedostot ovatkin säädettävämpiä kuin esim. TIFF tai JPG, niin se ei silti tee käyttäjäänsä autuaaksi tai poista sitä tosiasiaa, että sinun tulee osata ottaa jo kuvaushetkellä mahdollisimman valmis kuva. Kuten muissakin tiedostoformaateissa, myös RAW-kuvissa tulee säätöjen rajat vastaan.

RAW-tallennusmuoto on merkkikohtainen ja säädöt voidaan tehdä varmasti joko kameran mukana tulevalla muuntotyökalulla tai sitten Adoben tarjoamalla Camera RAW pluginilla, joka on mahdollista asentaa PhotoShop ohjelmaan.

Mainituista tiedostomuodoista RAW-tiedostot vievät tallennustilaa kaikkein eniten, koska silloin tallennetaan kaikki informaatio mitä kuvaushetkellä kennolle on välittynyt. Tämän vuoksi pakkaamaton tallennusmuoto TIFF vie myös vähemmän tilaa kuin RAW.

Perussäädöt

Ennen kuin aloitat kuvaamisen niin sinun tulee tehdä perusasetukset kuntoon. Näitä ns. perusasetuksia ovat kuvakoko, pakkaus, kennon herkkyys (ISO), mahdolliset teräväinti- / värikylläisyys- ja kontrastiasetukset sekä valkotasapaino. Mikäli kamerallasi pystytään määrittelemään teräväinti- / värikylläisyys- sekä kontrastiasetukset, niin ne kannattaa pitää perusasennossa (0, medium) tai säätää tehdasasetuksia miedommaksi. Joka tapauksessa näitä perussäätöjä on helppo sitten muuttaa jälkeenpäin kuvankäsittelyssäkin, mutta jos kuva tallennetaan liian voimakkailla arvoilla, menetetään osa luonnollisista sävyistä.

Seuraavaksi voit katsoa Ylen digivideokurssiin liittyvän videon perussäädöistä osoitteeesta http://www.yle.fi/drupal/digikuva/asx/digikuva_kameransaadot_hi.asx.

Kameran perusasetuksen automaattinen (auto) valkotasapainon säätö on varmin vaihtoehto yleiskuvaukseen. Lähestulkoon kaikissa tilanteissa voidaan luottaa, että automaattinen valkotasapainon säätö tuottaa väreiltään oikeanlaisen kuvan, mutta on tilanteita, joissa automatiikka ei pärjää. Tällaisia tilanteita ovat sellaiset, joissa on käytössä poikkeavat värilämpötilat. Tällaisia kuvaustilanteita, joissa on käytössä poikkeavat värilämpötilat ovat tilanteet, joissa on sekavalo (paikassa sekä keino- että päivänvaloa). Valkotasapaino on myös mahdollista asettaa käsin, tällainen ominaisuus on mm. digitaalisissa järjestelmäkameroissa.

Jos kuvaus tapahtuu koko ajan samassa paikassa ja valossa, on hyvä valita olosuhteen (aurinko, pilvinen, hehkulamppu, loisteputki, jne.) mukainen ennakkoasetus valkotasapainoon. Tällöin värien tulisi toistua luonnollisena ja valkoinen olisi kuvissa myös valkoista. Mikäli kuvaat RAW-kuvia, niin valkotasapaino on jälkikäteen helppo korjata oikeaksi. Lisää valkotasapainosta linkistä aukeavassa videossa, jonka on tehnyt Yle http://www.yle.fi/drupal/digikuva/asx/digikuva_valkotasapaino_hi.asx. Yleisesti muutoin valkotasapainosta löytyy informaatiota http://fi.wikipedia.org/wiki/Valkotasapaino.

Tarkista ennen kuvausta

Kuvakoko: Täysi kuvakoko tai sopiva käyttökoko ja muotosuhde.
Pakkaus: Standard- tai Medium-valinta tiivistää kuvatiedon turvallisesti.
Valkotasapaino: Auto-asento on varmin yleiskuvaukseen.
Vara-akku mukana: Digitaalikamerat syövät lahjakkaasti akkuja ja yleensä juuri ennen huippuotosta akut loppuvat.
Muistia: Varaa kuvausreissuille riittävästi muistikortteja mukaan, jotta mitään ei jäisi tallentamatta. Harvoinhan lähdit kuvaamaan vain yhdellä filmirullalla.

post

Kennon rakenne

laskusuoritus

Kuvassa on kuvattuna, kuinka kuvan koon tietojen avulla voidaan laskea megapikseleiden määrä.

Objektiivin f -luvun sekä polttovälin lisäksi moni puhuu megapikseleistä. Eli käytännössä siitä kuinka isoja kuvia kameralla voi ottaa, tarkemmin sanottuna kuinka iso kameralla otetun kuvan suurin mahdollinen kuvakoko voisi olla. Nämä kuvakoon rajat selviävät yleensä kameran tyyppinumerosta tai erillisestä megapikselimerkinnästä esim. 5.0 Megapixels. Viiteen miljoonaan pikseliin päästään kertolaskulla kennon kuvapisteistä eli 2592 x 1944 pikseliä. Pikseliä voitaisiin kutsua rakennuspalikaksi, joista jokainen digitaalinen bittikarttagrafiikkaan kuuluva kuva koostuu. Mitä enemmän näitä pikseleitä kuvakennossa on, sitä suurempana voidaan kennon muodostama kuva käyttää. Usein kameroissa mainostettava megapikselimäärä kertoo siis sen, että mikä on suurin mahdollinen kuvakoko, jonka kyseisellä kameralla voi muodostaa.

Kuvakenno on käytännössä kuin filmi. Kuvakenno on valoherkkä kenno, johon piirtyy objektiivin läpi heijastuva valo ja kennolta kuva tallentuu sitten muistikortille. Kennon valoherkät fotodiodit eivät näe värejä, vaan ne muodostavat kohteesta harmaasävykuvan. Värit syntyvät valoherkkien diodien päällä olevista värisuotimista. Yleisimmin käytetyt värisuotimet ovat punainen, vihreä ja sininen. Nykyisin on myös markkinoilla sellaisia kameroita, joissa on käytetty kolmea kennoa, joista jokainen kenno käyttää eri värisuodinta, kun taas normaalisti samalla kennolla on näitä eri värisuotimilla varustettuja pikseleitä. CMOS-kennon ja CCD-kennon suurin ero on siinä, että CMOS-kennossa jokaisessa pikselissä itsessään tehdään muunnos varauksesta jännitteeksi sekä signaalin vahvistus, jolloin varausta ei tarvitse siirtää kennopiirillä mihinkään, mistä johtuen CMOS-kennoilla päästään yleensä pienempään virrankulutukseen kuin CCD-kennoilla. Lisäksi mm. AD-muunnos tehdään CMOS-kennoilla yleensä itse kennopiirillä, jolloin CMOS-kennon kanssa tarvitaan kameraan vähemmän muita piirejä.

kennonRakenne

Seuraavassa taulukossa on kuvattuna kuinka kuvan koko (pikseleiden määrä) vaikuttaa kuvan suurimpaan mahdolliseen tulostuskokoon. Huomaathan, että taulukossa esitetyt luvut ovat ohjeellisia ja ne on ilmoitettu resoluutiolla 240 dpi. DPI tarkoittaa pistettä per tuuma, eli kuinka monta mustepisaraa tulostetaan per tuuma. Valokuvalaatuisessa tulostuksessa käytetään yleensä 300 dpi:n resoluutiota. Käytännössä kuitenkin kuva voidaan tulostaa isompanakin, kuin mitä taulukossa on esitetty, esim. kolmen megapikselin kameralla otetuista kuvistaa saa usein aivan hyviä A4 -kuvia.

taulukko

post

Objektiivin valovoima

Kameran tekniset ominaisuudet paljastuvat jo laitteen ulkopuolelta.

Objektiivin kehykseen on perinteisesti kirjoitettu maagiset luvat esim. f=7.1-28.4mm 1:2.8-4.0.

Tämä tarkoittaa sitä, että objektiivin polttoväli on 7.1 – 28.4 mm, joka tarkoittaa sitä, että laajakulmapäässä polttoväli on 7 mm ja teleasennossa 28 mm.

Seuraava numerosarja 1:2.8 – 4.0 tarkoittaa objektiivin valovoimaa eli sitä kuinka pimeässä voidaan ottaa kuva ilman tärähdysvaara, ilman salamaa. Koska tässä on luku väli kuvattuna tarkoittaa luku 2.8 tässä laajakulman eli 7 mm valovoimaa ja 4.0 teleasennon eli 28 mm valovoimaa.

Objektiivin valovoima vaikuttaa myös kuvan syväterävyyteen, eli siihen kuinka ison kuva-alue kerralla näkyy kuvassa terävänä. Katso tarkemmin kohdasta terävyysalue.

Objektiivin tiedot

Objektiivin tiedot voi olla myös painettuna objektiivin runkoon, kuten tässä.

post

Tunne kamerasi

Ohjeet

Vaikka miehille ohjeiden lukeminen onkin hankalaa, niin ne eivät ole paketissa turhaan. Ohjeisiin kannattaa tutustua, jotta kameran toiminnot tulevat tutuiksi.

Jokaista otettua kuvaa edeltää joukko valintoja, osa näistä valinnoista on tietoisia ja osa tiedostamattomia. Tällaisia tiedostamattomia valintoja ovat yleensä mm. käytetyn polttovälin, aukon sekä valotusajan valinta, kun taas tiedostettuja valintoja on rajaaminen sekä sommittelu. Näin ainakin silloin jos luotetaan pelkästään kameran automatiikkaan. Yleensä kameran automatiikkaan voimmekin luottaa melko huolettomasti. Nykyisin useimmissa tilanteissa täysin automaattisilla asetuksilla onnistutaan hyvin, mutta jos kuvaustilanne on hieman normaalista poikkeava, automatiikka ei enää toimikaan kovinkaan hyvin. Tästä aukeaa kuva, jossa on kuvattu perinteisen järjestelmäkameran rakenne. Linkistä aukeava kuva löytyy myös Valokuvaajan Suuresta tietokirjasta, jonka on kirjoittanut John Hedgecoe.

Jokaisella on varmasti monta kuvaa joissa kohde onkin aivan tumma tai kohde on ns. palanut puhki, eli on ihan valkoinen katso oheinen kuva. Tämä on melko yleinen ongelma. Ongelma tulee ajankohtaiseksi hämärässä kuvattaessa, jolloin automatiikka päättää ottaa mukaan salaman. Salaman teho ei ole järin suuri, ja tästä syystä kaukaisemmat kohteet ovatkin usein tummia. Todellisuudessa salaman teho riittää hyvin noin 1 – 2 metrin päähän kamerasta. Mikäli haluat kuvata iltahämärässä, etkä halua pilata kuvaan välittyvää tunnelmaa, voit kokeilla kamerastasi löytyvää yökuva-aiheohjelmaa, joka käyttää pitkää valotusaikaa ja suhteuttaa salaman tehon vallitsevaan valoon. Näin saat kohteen valoisaksi ja tunnelma välittyy myös kuvasta. Kun käytät yökuva-aiheohjelmaa muista tukea kamerasi kunnolla tärähdysten välttämiseksi.

Oikein valotettu kuva

Oikein valotettu kuva

Yli valotettu kuva

Yli valotettu kuva

Tie valokuvan luovaan maailmaan alkaa oman kameran tuntemisesta. Mitä automatiikka mahdollistaa ja kuinka sitä voi ohjata.
Lähde: Digifotokoulu, Pekka Punkari

post

Bittikarttagrafiikka vs. vektorigrafiikka

Bittikarttagrafiikkaa käytetään valokuvien ja muiden skannattujen kuvien esittämiseen tietokoneella. Siinä kuva muodostuu kuvapisteista eli pikseleistä. Kaikki skannereiden, digitaalikameroiden ja kuvankäsittelyohjelmien tuottamat kuvat ovat bittikarttakuvia.

Bittikarttagrafiikan huono puoli on se, että sillä tuotetut kuvat eivät ole kovinkaan skaalautuvia. Pystymme kyllä pienentämään kuvia mielinmäärin laadun siitä heikentymättä, mutta kuvakoon kasvattaminen onkin hankalampaa. Mitä enemmän kasvatamme kuvaa sitä huonommaksi (rakeisemmaksi) se tulee. Tämä ilmiö johtuu siitä, että interpoloitaessa (kuvakokoa kasvattaessa) tietokone joutuu keksimään (laskemaan) uusia pikseleitä puuttuvien tilalle. Katso tarkempaa informaatiota bittikarttagrafiikasta osoitteesta http://fi.wikipedia.org/wiki/Bittikarttagrafiikka. Alla on kuvattuna kyseistä ilmiötä muutamalla esimerkki kuvalla.

suurennos

Esimerkki bittikarttagrafiikan toiminnasta

Bittikartta kuva rakentuu kuvapisteistä eli pikseleistä, joista jokaisella on oma väriarvonsa. Pikselit ovat toisistaan riippumattomia. Bittikarttakuvan koko ilmoitetaan pikseleiden lukumääränä vaaka- ja pystysuunnissa. Tätä määrää kutsutaan kuvan pikselikooksi. Pikselikoko kertoo kuvan sisältämän informaation määrän. Esim. jos kuva on 150 pikseliä leveä ja 150 pikseliä korkea kuva käsittää yhteensä 100 x 100 pikseliä eli yhteensä 10 000 pikseliä. Vastaavasti 200 x 200 pikselin kokoinen kuva käsittää yhteensä 40 000 pikseliä. Koska 200 x 200 pikselin kokoinen kuva pitää sisällään enemmän pikseleitä kuin 150 x 150 pikselin kokoinen, niin tällöin 400 x 400 pikelin kokoisessa kuvassa voi olla neljä (4) kertaa enemmän yksityiskohtia. Miinus puolena tässä on se, että mitä isompi kuva on pikselikooltaan, sitä enemmän se vie myös fyysisesti tilaa kovalevyltä. Esimerkki kuvamme 100 x 100 ja 400 x 400 pikseliä, niin 400 x 400 pikselin kokoinen kuva vie tallennuspaikassa noin neljä kertaa enemmän tilaa kuin 100 x 100 pikselin kokoinen kuva.

Bittikarttagrafiikka

Esimerkki bittikarttagrafiikan suurennoksesta

Kuvan pikselikoko määrittelee tietokoneen muistissa olevan bittikarttakuvan koon pikseleinä. Pikselit ovat vain tietokoneen muistissa olevia elementtejä, joilla ei itsessään ole fyysisiä mittoja, ja tämä on ongelmallista siinä vaiheessa, kun kuvat halutaan tulostaa paperille. Tällöin meidän tulee määritellä kuvaan kuvapisteiden koko. Tämä kuvapisteiden koko määritellään resoluution avulla. Mitä tiheämmin paperille sijoitetaan kuvapisteitä, sitä pienempi kuvasta tulee ja vastaavasti samalla kuva näyttää tarkemmalta. Kun kuvapisteitä sijoitetaan harvemmin, kuva suurenee ja kuva näyttää epätarkalta. Tämä johtuu siitä, että yksittäiset kuvapisteet suurenevat.

Resoluution yksikkönä käytetään ppi:tä (pixels per inch, pikseliä tuumalle), jolla ilmaistaa kuinka monta kuvapistettä sijoitetaan yhdelle tuumalle. Kun resoluutio arvoa suurennetaan, kuvapisteitä sijoitetaan tiheämmin, vastaavasti kun resoluution arvoa pienennetään, kuvapisteitä sijoitetaan harvemmalle. Painomaailmassa käytetään ppi:n tilalta termiä dpi (dots per inch, pistettä tuumalle). Kuvan pistekoko vaikuttaa myös siihen, kuinka ison ja tarkan tulosteen kuvasta saa. Seuraava laskukaava selventänee tätä asiaa.

Pikselikoko = tulostuskoko (tuumaa)
resoluutio (ppi)

Jos esim. pikselimitoiltaan 400 x 1 0000 pikselin kokoiselle kuvalle annetaan resoluutioksi 200ppi, tulostuvaiheessa sen mitoiksi paperille tulisi maksimissaan 2 x 5 tuumaa (n. 5 x 13 cm). Jos taasen samalle kuvalle annetaan resoluutioksi 100ppi, tulee sen mitoiksi paperille maksimissaan 4 x 10 tuumaa (n. 10 x 26cm).

Tuumakoko voidaan muuttaa senttimetreiksi kertomalla se luvulla 2,54.

Toinen grafiikka tyyppi on vektorigrafiikka, joka koostuu vektoreista. Vektorigrafiikan hyöty bittikarttagrafiikkaan nähden on se, että vektorigrafiikalla tehty piirros on hyvin skaalautuva. Siinä missä bittikarttagrafiikka muodostuu pikseleistä, niin vektorigrafiikka muodostuu matemaattisista funktioista. Vektorigrafiikka tiedosto pitää sisällään vektoreiden alkupisteen, suunnan, loppupisteen sekä värin. Jokainen viiva vektorigrafiikka kuvassa on oma itsenäinen vektori. Katso tarkemmin vektorigrafiikasta osoitteesta http://fi.wikipedia.org/wiki/Vektorigrafiikka.

Osoitteesta http://www.digicamera.net/armi/w3kurs/bitvekt.htm löytyy lyhyt opastus vektori- sekä bittikarttagrafiikan maailmaan.

”Esimerkki

post

Kaikki lähtee kuvausotteesta

Aina käsivaralta kuvattaessa kamera tärähtää. Sellaista kuvaajaa ei olekaan, ettei kamera tärähtäisi yhtään. Se, että näkyykö tärähdys kuvassa vai ei onkin sitten kuvausotteesta sekä valotusajasta kiinni.

Kameran laukaisu tapahtuu seuraavasti: ensin otetaan tukeva kuvausasento, sitten vedetään ns. liikkuvat taakse (automaattitarkennus, valotus yms.) ja tämän jälkeen laukaistaan kamera puristavalla laukaisulla. Monesti puhutaan kameran laukaisuviiveestä, mutta tämän ”liikkuvat taakse” -vedon eli ns. etuvedon aikana laukaisuviive ei vielä vaikuta. Käytännössä etuveto tarkoittaa sitä, että painetaan laukaisin puoleenväliin ja pidetään siinä kunnes kameran automatiikka on mitannut asetukset. Kun automatiikka on hoitanut oman hommansa puristetaan laukaisin loppuun saakka jolloin kamera ottaa kuvan.

Kuvausotteessa huomioitavaa:

  • kyynärpäät irti vartalosta
  • ota kamera vasemmankäden ”kuppiin”
  • ja etusormen ensimmäinen nivel laukaisimella (ei sormenpää)
  • Laukaisu on puristava, kuin asetta laukaistaessa, purista molempia käsiä kohti kameran keskusta. Muista puristava laukaisu.
  • Kamera nojaa otsaan niin tulee kolmas tukipiste.
  • katso etsimeen oikealla silmälläsi, ja pidä vasen silmä avoinna (tarkkaile ympäristöä)