Aihearkisto: Termit

Täällä on käyty lävitse erilaisia valokuvaukseen keskeisesti liittyviä termejä.

Aukko (himmennin)

Aukko
Aukko sijaitsee objektiivissa. Kuvassa aukko kuvattu kameran takaa ja ympyröity punaisella. Kuvassa aukon koko on 16 ja objektiivina 50mm f1.8.

Aukko (himmennin) on objektiivin yhteyteen rakennettu, läpimitaltaan yleensä säädettävä aukko, jonka kautta valon on kuljettava.

Aukon kokoa sekä suljinaikaa muuttamalla voidaan säädellä, kuinka paljon kerralla valoa pääsee filmille/kennolle.

Aukon koko vaikuttaa myös syvyysterävyyteen, josta voit tarkemmin lukea artikkelista valotusaika ja himmenninaukko.

Aukon koko ilmaistaan suhdelukuna, joka ilmaisee kuinka monta kertaa aukon halkaisija mahtuu kyseiseen polttoväliin. Esim. himmentimen arvolla 2.8 aukon halkaisija on 1/2,8 polttovälistä. Tämä tarkoittaa sitä, että aukon todellisen koon kasvaessa, sitä ilmaiseva numeroarvo itseasiassa pienenee. Näin ollen aukosta 2.8 menee kerralla enemmän valoa lävitse kuin aukosta 16.


Terävyysalue

Terävyysalue tarkoittaa aluetta, joka piirtyy kuvassa terävänä. Terävyysalueeseen vaikuttaa aukko, etäisyys kuvattavaan kohteeseen, tarkennusetäisyys sekä polttoväli.

Lyhyt terävyysalue

Mitä suurempi aukko (pieni F luku), mitä lähempänä kuvattava kohde on, mitä lyhyempi tarkennusetäisyys, mitä pitempi objektiivin polttoväli, sitä pienempi terävyysalue kuvan syvyyssuunnassa on. Vastaavasti mitä pienempi aukko (suuri F luku), mitä kauempana kohde on, mitä pidempi tarkennusetäisyys, mitä lyhyempi objektiivin polttoväli, sitä suurempi terävyysalue kuvan syvyyssuunnassa on.

Terävyysalue on kuvan ainutlaatuinen ominaisuus. Sen avulla voidaan ”poistaa” kuvasta etualalta ja/tai taka-alalta kohteita, jotka muutoin häiritsisivät kuvan kerrontaa. Tämä ”poistaminen” tapahtuu siten, että nämä kohteet muuttuvat pehmeiksi kuvioiksi, jolloin niistä ei saa selvää. Terävyysalueen valinta on rajaamista kolmannessa ulottuvuudessä, syvyyssuunnassa.

Näin ollen kuvaaja voi valita kuvaushetkellä ne kohteet, joita kuvan katsoja tulee näkemään terävänä ja mitä hän ei hahmota. Syväterävyys on myös yksi keino ohjata katsojan katsetta niihin kohtiin, joihin kuvaaja haluaa.

Suuri terävyysalue

Syväterävässä kuvassa taasen voidaan samanaikaisesti näyttää etualan yksityiskohtia ja samaan aikaan muu näkymä äärettömässä on terävänä. Päinvastoin siis kuin edellä. Syväterävää kuvaa tarvitaan mm. maisemakuvissa sekä tuotekuvissa.

Terävyysalueen hallitseminen on valokuvaajalle välttämätöntä. Terävyysalueen hallinnalla saa helposti omiin kuviin lisää kerrottavuutta.

Valotusaika ja himminninaukko

Valotusajalla on tärkeä tehtävä sekä kuvailmaisussa että tekniikassa. Sillä säädetään yhdessä himmenninaukon kanssa valotuksen määrä ja päätetään, millaisena liike toistuu. Lyhyt aika pysäyttää nopeankin vauhdin ja pitkä piirtää näkyviin liikkeen eri vaiheet. Oikealla aikavalinnalla vältetään myös kameran tärähdys.

Aukko on objektiivin himmentimen reikä, jonka läpimitan suhde polttoväliin määrää syntyvän kuvan valoisuuden ja syväterävyyden. Jos esimerkiksi polttoväli on 100 mm ja etulinssin halkaisija on 40 mm, niin aukko on 2.5 ja sitä merkitään f:2.5 tai 1:2.5.

Aukko siis määrää kuinka paljon valoa kerralla objektiivin lävitse pääsee kulkemaan. Mikäli objektiivissa on mahdollisuus suuren aukon käyttämiseen, kykenee se heikohkonkin valoisuuden vallitessa toimittamaan niin paljon valoa filmikameran filmille tai digitaalikameran kuvakennolle, ettei valotusaikaa tarvitse pidentää riittävän valomäärän keräämiseksi siten, että kameran tärähdysvaara valotuksen aikana kasvaa. Kirkkaalla valolla puolestaan aukkoa voidaan pienentää, koska valoa tulee muutoinkin runsaasti. Tärähdysriski on aina pienempi lyhyillä valotusajoilla kuin pitkillä valotusajoilla.

Kaaviossa on esitetty kuinka terävyysalue muuttuu aukon mukaan.

Aukon pienentäminen vaikuttaa lisäävästi objektiivin tuottaman kuvan syväterävyyteen. Mitä pienempi aukko (eli suurempi lukuarvo), sitä laajempi on syvyyssuuntainen terävyysalue. Näin ollen runsaassa valossa voidaan kuvan syvyysterävyyttä parantaa valitsemalla pienempi aukko, joka ei vielä aiheuta tärähdysvaaraa tai tee jalustan käyttöä välttämättömäksi tärähdyksen ehkäisemiksi. Suurella aukolla on mahdollista luoda kuvaan voimakkaita vaikutelmia vaihtelevalla terävyysalueella. Tästä avautuvassa kuvassa on esitetty kaavio asiasta. Syvyysterävyys kasvaa 1/3 kohteen eteen ja 2/3 kohteen taakse.

Aukko/aika -suhde

Seuraavaksi esiteltävät valoarvoaskeleet ovat tuttuja myös perinteisistä filmikameroista. Suurin ero filmi- ja digiajan välillä on se, että nykyiset digikamerat näyttävät ja toteuttavat myös näiden askeleiden väliarvot. Tämä väliarvojen näyttäminen hieman hankaloittaa aukko / aika yhdistelmien oppimista. Joka tapauksessa täyden pykälän muutos jommassakummassa asteikossa näkyy valotuksen kaksinkertaistumisena. Esimerkiksi valotusaika 1/30 sekuntia päästää valoa kaksinkertaisen määrän 1/60 sekuntiin verrattuna. Ja se taas tuplaten niin paljon kuin 1/125 sekuntia.

Himmenninasteikolla idea kaksinkertaistuvasta valotuksesta säilyy tasalukemasta toiseen siirryttäessä. Valon määrän kasvu on yhtä suuri siirryttäessä aukosta 5.6 aukkoon 4 kuin niitä edeltävästä himmenninarvosta 8 on matkaa lukemaan 5.6 – ja vaikutus valotukseen on tarkalleen samansuuruinen aika-arvon pykälän kanssa.

Valotustaso voidaan pitää vakiona, kun valotusajan kaksinkertaistuminen esim. 1/60 sekunnista 1/30 sekuntiin kumotaan aukon himmennyksellä vaikkapa f5.6:sta f8:aan.

Valotukseen vaikuttaa myös käytettävä kennon herkkyys eli ISO -arvo. Mikäli ISO 200 -herkkyydestä siirrytään ISO 400:aan, tulee aukkoa tai valotusaikaa pienentää yksi pykälä, jotta päästään samaan valotukseen.

Valotukseen vaikuttavia osatekijöitä on siis runsaasti ja niiden riippuvuus toisistaan on samansuuruinen, kutsutaankin sitä valoarvoaskeleeksi (EV). Kun yksi askel kuvaa pykälän muutosta jossakin valotuskolmion osassa, voidaan valotusvirheet ilmoittaa selkeinä valotusarvoaskeleina.

Seuraavat aukko valotusaika parit tuottavat vastaavan valotuksen, eli valoa kulkee objektiivin läpi yhtä paljon.

Aukko f2.8 f4 f5.6 f8 f11 f16 f22
Aika 1/250 1/125 1/60 1/30 1/15 1/8 1/4

Kun kuva on valotettu oikein kaikki sävyt toistuvat oikein eikä mikään kohta ole palanut puhki tai mennyt tukkoon. Puhki palaminen tarkoittaa sitä, että kyseinen kohta on täysin valkoinen eikä siinä ole mitään sävyjä. Tukkoon meneminen taasen tarkoittaa sitä, että kyseinen kohta on täysin musta eikä siinä ole mitään harmaan sävyjä.

Joskus kuvattaessa tulee kohde ruutu yli- tai alivalottoo. Ylivalotus tarkoittaa sitä, että joko isonnetaan aukkoa ja pidetään valotusaika samana tai pidetään aukko samana ja pidennetään valotusaikaa. Nämä muutokset tehdään suhteessa oikeaan valotukseen. Ylivalotus lisää kuvaan tulevaa valon määrää. Alivalotus toimii päin vastaisesti.

Useimmissa nykyisissä digikameroissa kuvaa voidaan tarpeen mukaan ali- tai ylivalottaa. Esimerkiksi vastavaloon (valon lähde on kuvattavassa suunnassa) kuvattaessa saattaa kohde tarvita ylivalotusta. Samoin, jos kuva-ala on hyvin vaalea (esim. luminen maisema), valottaa kamera näkymän automaattisesti harmaaksi, jolloin ylivalotus on tarpeen. Ali- ja ylivalotus säädetään kameran kuvaustilassa yleensä nuolinäppäimillä.

Nyt varmastikin herää kysymys, että miten osaa valita oikean himmenninaukko- ja valotusaikayhdistelmän. Valinta on periaatteessa melko helppo, sinun tulee valita käytettävä yhdistelmä syväterävyystarpeen (himmenninaukko) tai liikkeen hallinnan (valotusaika) perusteella. Mikäli haluat lyhyen syväterävyyden, sinun tulee käyttää pientä aukkoa, ja näin ollen sinun tulee käyttää pidempää valotusaikaa. Jos taas kuvattava kohde liikkuu nopeasti ja haluat siitä tarkan kuvan, sinun tulee käyttää lyhyttä valotusaikaa. Pysäyttääksesi liikkeen, tulee käyttää suurta aukkoa ja lyhyttä valotusaikaa.


Polttoväli

Objektiiveja luonnehditaan useimmiten millimetreinä (mm) ilmaistun polttovälin avulla. Polttovälilasketaan mittaamalla objektiivin taemman pääpisteen ja polttotason välinen etäisyys silloin, kun objektiivi on tarkennettuna äärettömään.

Monilinssisen objektiivin etumainen pääpiste on kohdassa, johon objektiivin sisääntulevat valonsäteet näyttävät suuntautuvan. Takimmainen pääpiste on se kohta, josta valonsäteet näyttävät lähtevän läpäistyään objektiivin.

Mikä polttoväli, mikä kohde?
19 mm Maisemat, yleisnäkymät, panoraamat, kuvat, joissa on voimakas syvyysvaikutelma
24 mm Maisemat, sisäkuvat
28 mm Maisemat, sisäkuvat, reportaasit
35 mm Arkkitehtuuri, reportaasit
50 mm Arkkitehtuuri, reportaasi, dokumentointi
80 mm Muotokuvat, dokumentointi
105 mm Muotokuvat, luonto
200 mm Muotokuvat, eläimet, urheilu
300 mm Eläimet, linnut, urheilu
400 mm Eläimet, linnut, urheilu ja muut kaukana olevat kohteet

Jos polttoväli on alle 50 mm puhutaan laajakulmaisista objektiiveista. Tämä tarkoittaa sitä, että kuvaan tulee laajempi näkymä, mitä ihmisen terävänäköalue ”piirtää”, Kohde näyttää olevan todellista kauempana. Tällaisilla polttoväleillä saadaan helposti suuri syväterävyys. Jos taas polttoväli on noin 50 mm puhutaan normaaliobjektiiveista. Tällöin perspektiivivaikutelma on kuten ihmissilmällä. Kun polttovälissä mennään yli 50 mm puhutaan teleobjektiiveista. Tällöin kuvaan tulee kapeampi kenttä, mikä on ihmisen terävänäköalue. Kohde tulee todellista lähemmäs, etäisyydet tiivistyvät. Kun käytetään yli 50 mm polttoväliä, saadaan melko helposti pieni syväterävyys.

Edellä mainitut polttovälit vastasivat kinokoon polttovälejä, eli digikameroissa tulee ottaa huomioon polttovälikerroin. Polttovälikerroin johtuu siitä, että kuvakennon koko on pienempi kuin kinokoon filmiruutu. Kinokoon filmiruutu on kooltaan 24 x 36 mm, kun taas nykyiset kuvakennot ovat pääsääntöisesti pienempiä. Nykyisin käytössä olevia kuvakenno koot vaihtelevat merkeittäin. Pokkarimallissa kenno saattaa olla hyvinkin vain noin 7,2 mm x 5,3 mm eli alle 5 % kinofilmiruudun koosta. Harrastajaluokan kameroissa kenno on yleensä 40 % 35 mm filmiruudun koosta. Ammattilaiskameroissa käytetään yleensä kennoja jotka ovat kooltaan 70 % tai 100 % 35 mm filmiruudun koosta. Fyysisesti suurempikokoisella kennolla valoa saadaan jokaiselle kuvapisteelle enemmän. Kennolta saatavaa signaalia tarvitsee vahvistaa vähemmän ja saavutetaan parempi signaali/kohina-suhde. Kohinasta johtuva kuvan rakeisuus on tällöin pienempi verrattuna megapikselimäärältään samankokoiseen, mutta fyysisesti pienempään kennoon.

Etsin

etsin
Etsin on merkattu kuvaan punaisella ympyrällä. Kompaktikameroissa perinteisen etsimen virkaa usein toimittaa LCD-näyttö.

Kompaktikameran suora etsin ei näytä täsmälleen samaa kuvaa kuin se mitä objektiivi muodostaa.

Yksisilmäisessä peilikamerassa valo heijastuu peilin kautta etsimeen. Kuten oikealla olevassa kuvassa.

Kaksisilmäisessä peilikamerassa kohdetta tähystetään ylemmän objektiivin kautta ja alempi objektiivi ottaa kuvan.

Nykyisin monissa pokkari/digikameroissa etsin on korvattu kameran takaseinään lisätyllä LCD-paneelilla.

Kunnollinen etsin on kuvauksessa erittäin oleellinen asia. Etsimestä katsoen kuva rajataan sekä sommitellaan.

Suljin

Suljin
Sulkimia voi olla joko keskus- tai verhosuljin. Kuvassa suljin on ympyröity punaisella.

Suljin voidaan säätää sulkeutumaan eri nopeuksilla, jotka määräävät filmin/kennon valotusajan.

Kun suljinajan valitsinta käännetään yksi askel, valotusaika puolittuu tai kaksinkertaistuu.

Suljinaika tarkoittaa siis, kuinka kauan valoa päästetään filmille tai kennolle.

Himmentimen ja linssin väliin tai himmentimen taakse sijoitetuissa keskussulkimissa on limittäiset lamellit, jotka avautuvat laukaisinta painettaessa; verhosulkimissa taas on kaksi metalliverhoa, jotka kulkevat peräkkäin kennon editse.

Sulkimen nopeudella voidaan salamakuvauksessa säätää vallitsevan valon vaikutusta valmiiseen kuvaan.

Sommittelusta

Sommittelulla tarkoitetaan kohteiden sijoittelua tarkoituksenmukaisempiin paikkoihin kuva-alassa. Kuvan sommittelussa on huomioitava suuri määrä asioita. Sen vuoksi sommittelu onkin eräs valokuvaamisen vaikeimmista asioista. Seuraavaksi käsitellään muutamia sommitteluun liittyviä seikkoja.

Tasapaino

Tasapainoista kuvaa on mukava katsella, eikä siitä synny sellaista vaikutelmaa, että jokin elementti tippuu kuvasta pois. Tasapainoinen, vakaa sommitelma on saavutettu silloin, kun kuvaan ei tee mieli lisätä eikä poistaa siitä mitään.

Jännitteet

Kokemattomien kuvaajien yleisin virhe on juuri vastakohtaisuuksien liian vähäinen käyttö. Kuvasta tulee mielenkiintoisempi, mikäli kuvassa käytetään vastakohtaisuuksia. Tämän lisäksi kannattaa pyrkiä kuvaamaan kohteet erikokoisina, jolloin kohteiden kokoerot muodostavat jännitteitä.

Sijainti kuva-alassa

Muodoltaan ja kooltaan samanlaisten kohteiden/objektien voimasuhteita voi vaihdella sijainnin avulla. Kuvia sommitellessa on hyvä muistaa, että yleensä ihmiset tarkastelevat kuvia lukusuuntansa mukaisesti; vasemmalta oikealle. Tästä syystä vasemmalla olevat kohteet osuvat katsojan silmiin ensimmäisinä ja ovat tästä syystä tärkeämmässä asemassa kuin oikeassa laidassa olevat kohteet. Toisaalta liikkuvaa kohdetta kuvattaessa, jos liike tapahtuu vasempaan suuntaan tulee vaikutelma, että liike on rajumpaa/vaarallisempaa, kun taas jos kuva käännetään peilikuvaksi niin tämä vaikutus hälvenee.

Rytmi

Kuvataiteissa rytmi perustuu kuvan elementtien tai muuttujien toistumiseen. Kuvan muuttujia ovat muoto, koko, sijainti, suunta, välimatka, lukumäärä ja tiheys. Jos elementtien toistuminen kuvassa noudattaa selvästi tiettyä kaavaa on kyseessä sidottu rytmi, jos taas elementit eivät noudata mitään tiettyä kaavaa kyseessä on vapaa rytmi. Yleensä tällainen sidottu rytmi antaa katsojalleen vaikutelman hallitusta ja rauhallisesta kuvasta.

Kultainen leikkaus

Ihmissilmää miellyttää yleensä kulttuurisesta taustasta riippumatta tietyt perusmuodot ja sommitelmat. Antiikin kreikkalaiset pohtivat ”täydellisen muodon” problematiikkaa ja päätyivät kultaiseen leikkaukseen, jossa jana jaetaan kahteen osaan siten, että pidemmän osan suhde koko janan pituuteen on yhtä suuri kuin lyhyemmän osan suhde pidempään osaan.

Ehkä kuvataiteiden käytetyin ja yleisin sommittelu sääntö, jota käytettiin jo antiikin Egyptissä ja Kreikassa. Kultainen leikkaus perustuu matemaattisiin suhteisiin. Kultainen leikkaus tarkoittaa kuva-alan jakamista vaakasuunnassa kolmeen osaan sekä pystysuunnassa kolmeen osaan, siten että osien suhde on 8:13 tai yksinkertaistettuna 2:3.

Kultaisessa leikkauksessa pyritään sijoittamaan kuvan kohde tai kohteet näihin diagonaalien leikkauspisteisiin. On muisteettavaa, että kultainen leikkaus on kuvan sommittelua helpottava menetelmä, jota voi soveltaa lähes kaikessa kuvataiteissa, kuten piirtämisessä, maalaamisessä kuin myös valo- ja videokuvauksessa.

Joissakin uusissa digikameroissa on nykyisin mahdollista lisätä kameran takaseinän LCD-paneeliin kultaisen leikkauksen ruudukko, jotta sommittelu olisi helpompaa käyttäen tätä keinoa. Samoin järjestelmäkameroihin on mahdollista hankkia tähyslasi, jossa on kultaisen leikkauksen ruudukko.

Seuraavassa on kuvattuna kuinka kultainen leikkaus jakaa kuva-alan.

Ja seuraavassa kuinka tämä kultainen leikkaus istuu kuvaan

Kultainen leikkaus kuvassa

Kuitenkin, jos noudatat vain orjallisesti esim. kultaisen leikkauksen sääntöä, niin silloin kuvista tulee helposti kaavamaisia ja elottomia. Kannattaa siis aina välillä rikkoa näitä sääntöjä, jotta saisit mielenkiintoisia ja kertovia kuvia aikaiseksi.

Diagonaalisommittelu

Varma perusratkaisu hyvän kuvan sommittelussa on diagonaalin eli lävistäjän käyttö. Kuvan kannalta keskeiset elementit sijoitetaan kuvan lävistäjälle. Diagonaalisommittelu korostaa kuvassa liikkeen tuntua ja tekee kuvasta dynaamisemman. Mikäli kuvassa käyttää diagonaalisommittelua, niin tämä diagonaali ohjaa katsojan katsetta siihen suuntaan, missä kuvan pää kohde on.


(Lähde: http://www.buusti.net/kamerakoulu/)

Tyhjän tilan käyttö

Tyhjä tilan käyttö on aliarvostettu sommittelutapa. Kuitenkin täyteen ahdettu kuva antaa tukalan ja rauhattoman vaikutelman. Itse ainakin pidän yksinkertaisesta, yksinkertainenhan on kaunista. Tästä syystä kannattaa pyrkiä pysymään yksinkertaisissa ja selkeissä kuvasommitelmissa. Tyhjää tilaa pitää uskaltaa jättää, jotta kokonaisuus hengittäisi, jottei kuvasta tulisi liian raskas.

Uskalla jättää kuviin tyhjää tilaa liikkeen suuntaa sekä sinne päin minne ihmiset katsovat. Tämä edesauttaa sitä, ettei katsojalle tule mielikuvaa, että jotain kuvasta puuttuisi.


(Lähde: http://www.buusti.net/kamerakoulu/)

Taustan ja reunojen tarkoitus

Monelta hukkaan menevältä kuvalta säästyy yksinkertaisesti tarkastamalla kuvan reunat ennen kuvan ottamista. Reunojen tarkastaminen tarkoittaa sitä, että kierretään nopeasti pääkohteen ja kuvan reunat. Tällä on tarkoitus tarkistaa, ettei pääkohteen päästä kasva esim. lyhtypylväs tms. Samalla kun reuna-alueet tarkistaa, tulee myös tarkastettua, ettei jollain reunalla ole mitään sopimatonta esim. toisen ihmisen sormat tms. Toisaalta nykytekniikalla osa näistä reunoilta pilkistävistä elementeistä on helppo poistaa jälkeenpäin kuvankäsittelyllä.

Pääkohteen merkitys

Jokaisessa kuvassa tulee olla jokin pääkohde, kohde joka nousee kuvasta esiin ja vangitsee katsojan katseen. Pääkohteen tulee erottua kuvan taustasta. Mikäli pääkohde ei selkeästi erotu kuvasta, niin sommittelussa tulee käyttää keinoja, joilla katsojan katse ohjataan pääkohteeseen. Tällaisia keinoja on esim. diagonaalit.

Jotta pääkohde erottuisi paremmin taustasta sen tulee olla selvästi tummempi tai vaaleampi kuin mitä kuva-alan tausta on. Lähes poikkeuksetta kuva, jossa ei ole selkeää pääkohdetta on tylsä, eikä sitä jaksa katsoa.


(Lähde: http://www.buusti.net/kamerakoulu/)

Rajaus

Rajaus on yksi kuvakerronnan peruselementeistä. Kuvaaja tekee jonkin rajauksen todellisuudesta sillä hetkellä, kun hän päättää painaa kameran laukaisinta. Rajauksen avulla pystyt rajaamaan näkymästä sen osan, jonka haluat tallentaa jälkipolville. Joka kerta, kun painat laukaisinta teet tiedostamatta tai tietoisesti valintoja, että mitä haluat rajata pois kuvasta ja mitä haluat näyttää kuvassa.

Kun mietit rajauksia, niin muista yllä mainitut, eli anna pääkohteen hengittää, käytä muita sommittelun ”sääntöjä” ja mieti kuvauskorkeus sellaiseksi, että se palvelee kuvattavaa. Lisäksi tulee muistaa, että henkilökuvissa ihmisten raajoja ei saa rajata nivelien keskeltä, vaan mieluummin hieman nivelen alapuolelta. Mikäli rajaat henkilökuvissa raajan ennen niveltä tai nivelen kohdalta tulee amputaatio vaikutelma. Mikäli kuvaat lapsia tai eläimiä, niin mieti kannattaisiko välillä polvistua kohteen tasolle, jotta kuvasta tulisi enemmän kertova, eikä kohde vaikuttaisi niin pieneltä ja mitättömältä.

Lisätietoa

Lisätietoa sommittelusta löytyy seuraavista Ylen tekemistä videoista

Sekä seuraavista www-sivustoista

Käy tekemässä oheiset sommittelu tehtävät: tehtävä 1 ja tehtävä 2.